Viisi kasinolle sijoittuvaa elokuvaa

Kasinoympäristöön sijoittuvia elokuvia on pilvin pimein ja varsinkin Las Vegas on aikojen saatossa komeillut monien Hollywood-tuotantojen värikylläisenä ja turmion täyteisenä kulissina. Seuraavassa on kuvattu lyhyesti viisi näistä elokuvista, toivotamme erinomaisia katseluhetkiä kevyen viihteen parissa.

Ocean’s 11 (1960) – Lewis Milestone

“Ocean’s 11” on ryöstökeikasta kertova elokuva, jonka pääosissa on muun muassa Frank Sinatra, Dean Martin, Sammy Davis, Jr. ja Joey Bishop. Keskittyen useiden Las Vegasiin sijoittuvien kasinoryöstöjen ympärille, kuvaa tämä elokuva kadonnutta 1960-luvun Vegasia ja monet ajan helmistä, kuten Sahara ja Riviera -hotellit, sekä Bugsy Siegelin ikioma Flamingo, loistavat ikuisesti selluloidilla. Steven Soderbergh teki elokuvasta päivitetyn version vuonna 2001.

Timantit ovat ikuisia (1971) – Guy Hamilton

Tässä filmissä timanttien salakuljetuksen tutkinta johtaa James Bondin Las Vegasiin, missä hänelle paljastuu ilkeä juoni jonka on punonut rikas suurliikemies. Erikoista on se, että kyseisen pohatan esikuvana toiminut Howard Hughes auttoi osittain elokuvan teossa. Hän oli tuolloin pahamaineisuutensa huipulla ja luultavimmin Vegasin tunnetuimpia asukkaita, ja muun muassa taivutteli kaupungin viranomaisia sulkemaan Las Vegas Stripin Mustang-ajojahtia varten. Mahdollisesti kolmosluokan Bond-elokuva, mutta ykkösluokan kuvaus vuoden 1971 Vegasista.

Täyskäsi-Kid (1965) – Norman Jewison

Klassisemmista kasinoelokuvasta kiinnostuneiden kannattaa katsoa tämä filmi, joka kertoo pokerin maailmasta realistisesti, sijoittamatta kasinoita ja pokeria ainoastaan kulissiksi rikosten taustalle. Lähes koko elokuvan kesto käsittää kahden miehen välisen Viiden kortin avopokeri-pelin. Nimiroolissa on Steve McQueen (“Kid”) ja elokuvan tunnuskappaleen esittää Ray Charles.

Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa (1998) – Terry Gillian

“Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa” (Fear and Loathing in Las Vegas) on amerikkalainen musta komedia, joka perustuu samannimiseen Hunter S. Thompsonin romaaniin. Päähenkilöä Raoul Dukea näyttelee Johnny Depp ja hänen asianajaansa Dr. Gonzoa Benicio Del Toro. Thompsonin alkukantaisen myrkyllinen kuvaus Vegasista välittyy Terry Gilliamin kuvaamana täynnä harhaisen irvokkaita maalailuja tästä hullusta maailmasta. Vegasia joko rakastetaan tai vihataan: tämä elokuva vihaa sitä.

Casino (1995) – Martin Scorsese

casino_filmTämän eeppisen Martin Scorsesen ohjaaman amerikkalaisen rikoselokuvan pääosassa komeilevan Robert De Niron hahmo Sam “Ace” Rothstein perustuu Frank Rosenthaliin, joka johti Stardust, Fremont ja Hacienda kasinoita 1970-luvulta 1980-luvun alkuun. Pescin hahmo Nicholas “Nicky” Santoro taasen perustuu tosielämän mafian valvojaan Anthony Spilotroon. Scorsese kuvaa 1970-luvun korruptoitunutta ja rappeutunutta Vegasia voimakkain kuvin: raivokkaana, säkenöivänä, kuvottavana ja kauniina.